Vakiojännitteen latausmenetelmä

Latausprosessin aikana latausjännite pysyy aina muuttumattomana, jota kutsutaan vakiojännitteen latausmenetelmäksi tai vakiojännitteen latausmenetelmäksi lyhyeksi. Koska virtalähteen jännite pysyy vakiona jatkuvan jännitelatauksen alusta myöhäiseen vaiheeseen, latausvirta on melko suuri latauksen alussa, mikä ylittää huomattavasti normaalin latausvirran arvon. Latauksen edetessä akun napajännite kuitenkin kasvaa vähitellen ja latausvirta pienenee vähitellen. Kun akun navan jännite on yhtä suuri kuin latausjännite, latausvirta pienenee minimiin tai jopa nollaan. Voidaan nähdä, että vakiojännitteen latausmenetelmän etuna on, että se voi välttää liiallisen latausvirran myöhemmässä latausvaiheessa, mikä johtaa aktiivisten aineiden putoamiseen elektrodilevyllä ja sähköenergian menetykseen. Mutta sen haittana on, että latauksen alussa latausvirta on liian suuri, ja elektrodiaktiivisen materiaalin määrä muuttuu ja kutistuu liian nopeasti, mikä vaikuttaa aktiivisen materiaalin mekaaniseen lujuuteen ja saa sen putoamaan. Latauksen myöhemmässä vaiheessa latausvirta on liian pieni, joten syvällä levyssä olevat vaikuttavat aineet eivät voi saada latausreaktiota, mikä johtaa pitkäaikaiseen riittämättömään lataukseen, mikä vaikuttaa akun käyttöikään. Siksi tätä latausmenetelmää voidaan yleensä soveltaa vain erityistilaisuuksiin, joissa ei ole sähkönjakelulaitteita tai suhteellisen yksinkertaisia latauslaitteita, kuten akkujen lataaminen autoissa, ja pienten kuiva-akkutyyppisten akkujen lataaminen numerosta 1 numeroon 5 ottaa käyttöön isobarisen latausmenetelmän. Kun akku ladataan isobarisella latausmenetelmällä, vaadittu virtalähteen jännite on noin 2.4 ~ 2.8 V jokaista yksittäistä happoakun akkua kohden ja noin 1.6 ~ 2.0 V jokaiselle alkalipariston akulle.